04.09.2018

Blogi: lajipäällikön elokuun terveiset

Palasin lomilta elokuun toisella viikolla. Kalle oli heinäkuun ansiokkaasti sijaistanut minua ja aloittanut syyskauden valmistelut mm. nettisivuillamme.

Elokuun alku meni ohjaajakoulutusten valmistelussa. Ohjaajakoulutuksia pidin viikolla 33 kolmena iltana. Uusia ohjaajia nyt syyskaudella jaoksessamme aloittaa yhteensä seitsemän, viisi aikuista ja kaksi nuorta! Kaikkien ohjaajien yhteisessä koulutuksessa minua avustivat mm. Pulkkisen sisaret ja saimmekin arvokasta opastusta ryhmäytymiseen sekä nimien opetteluun.

13.8.2018 Tapanilan Erä ja Urheilukeskus pitivät perinteisen avoimien ovien illan. Myös Karatejaos oli mukana sekä alkeiskurssinäytöksellä että lajitorilla esittelemässä karatea. Kiitos nuorille kisaajillemme, jotka esittelivät mallikkaasti taitojaan näytöksessä sekä Katjalle ja Jyrkille kiitos avusta lajitorilla! Avoimien ovien iltana käynnistyi myös ilmoittautuminen uusille kursseillemme. Uusien kurssien käynnistyminen sekä syksyn harjoitusvuoro/ryhmä -palapelin pyörittäminen täyttivät kiitettävästi elokuun tunnit.

Syksyn kilpailukausi käynnistyi Helsinki Openilla 18.8.2018. Olin Nean ja Andreaksen kanssa valmentajana kisoissa. Kilpailijoita oli kisaamassa Erältä yhteensä 12. Päivä oli täynnä onnistumisia sekä hienoisia pettymyksiä. Hienoa oli nähdä itsevarmuus niiden kilpailijoiden otteissa, jotka ovat tehneet kesällä kovasti töitä.

Kuvassa: Suomen joukkue Leicesterissa 25.-26.8.2018

Kilpailijoidemme testaus toteutettiin Juhan toimesta 21.-22.8.2018. Testitulokset osoittivat suoraan kesän työn tuloksen. Saman viikon perjantaina lähdimme Ninan, Sonjan ja Petrin sekä 8 muun eräläisen kanssa matkaan Englannin Leicesteriin All Nations Wadokai turnaukseen, seminaariin sekä vyökokeisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Erä osallistuu omana branchina All Nations Wadokai -tapahtumaan. Nina ja Sonja vastasivat parhaimmista suomalaisotteista tatamilla tuoden Tapanilaan yhden mestaruuden, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Harmittavasti Petri loukkaantui omassa pronssiottelussaan.

Itse toimin kilpailussa tuomarina, osallistuin mestareiden seminaariin sekä vyökokeisiin. Pääsin kilpailuissa pyörittämään lauantain karsinnoissa kumitetatamia sekä sunnuntain finaalipäivänä finaalitatamia. Maanantaina osallistuin japanilaisten mestareiden seminaariin yhdessä kuuden muun eräläisen kanssa. Vyökokeet 1.-5. danille sekä 3.kyu ohjaajalisenssikoe pidettiin tiistaina. Englantilaiseen tapaan aikataulut olivat vähän ´sinnepäin´. Ja kuinka ollakkaan en ehtinyt kotimatkalle suunnitellusti. Onnistunut koepäivä vei harmituksen onneksi nopeasti tiehen. Myös mahtava ekstrailta Lontoossa Sadun ja Tuulin kanssa kruunasi pitkähkön reissun.

Englannissa vietetty ylimääräinen päivä lisäsi hienoisesti painetta saada ´kaikki valmiiksi´ ennen eilen käynnistynyttä uutta kautta. Eilen käynnistyi 31. toimintakausi Erän Karatessa. Sain kuin sainkin listat valmiiksi kidsien ja junnujen kansioihin. Pari hommaa tässä vielä on ennen kuin voi antaa kauden lähteä rullaamaan omalla painollaan ;).

Kisapuolella meillä on mukavaa värinää tiedossa heti syyskuussa; Finnish Open järjestetään tulevana lauantaina. Ja heti perään Saksan avoimet sekä kuun lopulla KatanaShiai. Syksyn kilpailukauden kruunaa Tampereella pidettävät PM-kilpailut marraskuun lopulla.

Järjestämme syksyn aikana kolme tyylisuuntaleiriä Tapanilassa. Niistä ensimmäinen on jo 30.9.2018. Tyylisuuntaleirien tavoitteena on helpottaa kyu- vyökokeisiin osallistumista ja antaa vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun.

Syksyn aikana tihenee tahti Karate HEL Open -kilpailutapahtuman rakentamisessa. 27.10.2018 järjestämme ensimmäisen koulutustilaisuuden vapaaehtoisille, erityisesti pöytätoimitsijoille. Mieluusti otamme apukäsiä edelleen mukaan toteuttamaan 12.1.2019 kilpailutapahtumaa.

Haluan toivottaa sinulle ja perheellesi treeni-intoa syyskaudelle!

Tatamilla tavataan!

Maija

 

 


Takaisin