01.03.2019

Blogi: lajipäällikön helmikuun terveiset

Helmikuu on ollut työn- ja kilpailuiden täyteinen. Tuomarointi on itselleni harrastus ja kisamatkojen vuoksi käyttämäni vapaat vaikuttavat työllistävästi käytössä oleviin työpäiviin ;). Helmikuussa tuomaroin Tanskassa nuorten EM:ssä ja Dubaissa Premierliigan (olympiakarsintakilpailu) osakilpailussa. Reissupäiviä kertyi helmikuulle yhdeksän. Kisareissuni kustantaa Suomen Karateliitto taikka järjestävä taho.

Kuva: nuorten EM, Tanska 2019

Helmikuu käynnistyi Helmihulinoilla Suutarilan alakoululla. Koulun vanhempainyhdistys oli kutsunut Tapanilan Erä Karate ry:n tapahtumaan ja pääsimme tapahtumassa mukavasti esille omalla ständillä ja Ronja Piirosen sekä Teo Lappalaisen esittäessä yleisölle kataa minun selostaessa lajista ja harrastamisesta.

Kilpailijoilla kiireinen kuukausi

Kilpailijoillemme niin ikään helmikuu on ollut vauhdikas. Kuukausi käynnistyi Tallinnassa Edu-do Cupissa. Sen perään kamppailtiin nuorten EM-mitaleista Tanskassa ja kuun loppuun taisteltiin menestyksestä Tanskan Ishoj Cupissa. Välissä kilpailijamme leireilivät Pajulahdessa maajoukkueen kanssa. Pajulahdessa pidettiin kuun puolivälissä myös haastajaryhmään pyrkiville testit. Erän kilpailijoista valittiin kolme uutta haastajaryhmään!

Kuva: Erän edustajat nuorten EM:ssä: Bess Mänty, Sonja Voutilainen, Ellinora Vaara

Viikolla 8 leireiltiin koululaisten kanssa

Kolmatta kertaa järjestetylle koululaisten hiihtolomaleirille osallistui kahdeksan lasta. Minun kanssa leiriä ohjasi Kalle Puotiniemi viime vuoden tapaan.

Leiriviikko oli vauhdikas ja sisälsi paljon erilaista liikuntaa sisällä ja ulkona. Heikosta talvisäästä huolimatta pääsimme pulkkamäkeen ja luistelemaan.

Kuva: hiihtolomaleirin tunnelmia

Helmikuussa työstettiin uuden yhdistyksen ja tilan asioita

Helmikuussa edettiin harppauksia uuden yhdistyksen osalta. Allekirjoitimme vuokrasopimuksen uudesta harjoitustilasta, saimme yhdistyksemme Y-tunnuksen, avasimme uusia palveluita (pankkipalvelut, kirjanpitopalvelut ym). Aikakriittinen työ oli Helsingin Kaupungin tukianomuksen laatiminen aikataulussa (15.2.). Jotta pystyimme anomaan uuden yhdistyksen nimissä Kaupungin tukia, tuli meillä olla perusasiat kunnossa uuden yhdistyksen osalta (rekisteröinti, säännöt, tili ymymym).

Uuden yhdistyksen palveluiden pystyttäminen ja Uusi Sali -projekti (tiedottaminen, vuokrasopimus ja käyttötarkoituksenmuutos ja lahjoituskeräyksen käynnistäminen) ovat työllistäneet minua, hallitustamme sekä tilaprojektin jäseniä ja tulee sitä tekemään jatkossa enenevissä määrin. Haluankin kiittää kaikkia tähän asti mukana olleita avusta ja pyyteettömästä työstä yhteisen unelmamme eteen! Työtä on vielä paljon ja niin kauan, kun teemme työtä yhdessä, tiedän, että maali lähestyy askel kerrallaan.

 


Takaisin