28.12.2018

Blogi: lajipäällikön marras-joulukuun terveiset

Lokakuun lopulla pidimme Karatejaoksen syyskokouksen. Syyskokouksessa päätettiin vuoden 2019 toiminnan pääpainopisteistä ja budjetista. Syyskokouksen päätökset ovat työllistäneet minua marras- ja joulukuussa, sillä tavoitteena on ollut, että toimintasuunnitelman mukaisia asioita käynnistetään heti uuden vuoden vaihteessa.

Uudet kurssit

Marraskuussa käynnistyi pilottiryhmä Vantaan Tammistossa. Päiväkodin liikuntasali toimi hyvin perhekarateryhmän harjoitteluun ja toimintaa on päätetty jatkaa myös tulevana keväänä tiloissa. Syyskauden pilottiryhmässä oli mukana 8 perhettä, joista paikalla oli vaihdellen 5-8 paria. Tammikuussa lisäämme Tammistoon myös karate kids-ryhmän perhekaraten lisäksi.

Marraskuun aikana päätettiin niin ikään kevätkauden kurssitarjonta kokonaisuudessaan. Ensimmäistä kertaa tarjoamme tammikuussa yhteensä kuusi uutta alkeisryhmää. Lisäksi käynnistämme Helsingin Kaupungin kanssa yhteistyössä Easy Sport erityiset -ryhmän, FunAction -ryhmän ja NYT -liikuntaryhmän. Uudet kurssit mahdollistuvat upeiden ja aktiivisten ohjaajiemme avulla. Itse tulen ohjaamaan uusista kursseista keväällä neljä (Vantaan ryhmiä, Tapanilan perhekaratea sekä Solakallion koululla järjestettävän Easy Sport erityiset). Kevään tarjonnassa säilyy syksyllä pilotoitu soveltavan karaten kurssi. Osallistujat sekä ryhmän ohjaajat ovat olleet tyytyväisiä syksyn toimintaan ja ryhmä halutaan pitää jatkossakin omana pienryhmänä.

Lakumyynti ja seuratekstiilien tilausta, valokuvausta sekä firman pikkujoulut ja vapaaehtoistyötä

Loppuvuodesta toteutimme Kouvolan Lakujen myynnin seurassa. Tilasin lakuja osaksi myyntiin ja osaksi HEL Openiin. Seuramme harrastajat ja ohjaajat ostivat ja myivät lakuja niin hyvin, että ensimmäinen 100kpl loppui kesken ennen kuin myynti kunnolla alkoikaan ;).

Stadiumin kanssa toteutimme syksyisen seuratekstiilien tilauksen. Ensimmäistä kertaa tilasimme kevyttoppatakkeja ja niitä menikin mukavasti sekä harrastajillemme että ohjaajillemme.

Express -kuva kävi kuvaamassa halukkaita harrastajiamme marraskuussa. Valokuvaus on toteutettu nyt kolmatta vuotta peräkkäin ja niistä on saanut halukkaat mukavan muiston itselleen.

Yhteistyökumppanimme Specsavers Kannelmäki järjesti työntekijöiden pikkujoulut tatamilla Juuso Kenkkilän ohjauksessa. Samainen yhteistyökumppani järjesti niin ikään varainkeruutempauksen kilpailijoillemme joulukuussa tarjoten mahdollisuuden laittaa liike remontointikuntoon.

HEL Open organisointia ja ilmoittautumisten rekisteröintiä

Tuleva 12.1.2019 kilpailutapahtuma on työllistänyt mukavasti näin kilpailun lähestyessä. Loppuvuodesta sovin viimeiset kansainväliset tuomarit tapahtumaamme - heitä on tulossa yhteensä 15!!

Lisäksi hankin mitalit, arpajaispalkintoja ja mitalistien palkintoja. Organisaatiotoimikunnan jäsenet työstivät mm. turvallisuussuunnitelmaa, tilasuunnitelmaa, kuljetuksia, julkaisuja ja materiaaleja ymymym. Viimeiset toimitsijakoulutukset toteutettiin PM-kilpailuiden yhteydessä. Footbalance kouluttaa tammikuussa kolme myyjää tapahtumaan myymään tuotteitaan sekä tekemään jalka-analyysejä.

Kisareissuja ja leirejä

Marraskuussa osallistuin kolmena viikonloppuna kilpailutapahtumaan valmentajana taikka tuomarina. 10.11.2018 Seitokai organisoi yhteistyöseurojen väliset salikilpailut. Erältä oli mukana innokas joukko uusia ja kokeneempia kilpailijoita. Toivottavasti kilpailukärpänen puraisi uusia kokeilemaan kilpailemista uudelleen.

24.11.2018 Suomen Karateliitto järjesti Tampereella Karaten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Erältä oli mukana kuusi kilpailijaa, toimitsijoita, valmentaja ja minä tuomarina. Erän kilpailijat metsästivät yhteensä kolme pronssia!

(Välissä kävin Belgiassa, jossa sain rekrytoitua omaan kilpailutapahtumaamme 6 tuomaria.)

Syyskauden päätöstapahtuma kilpailijoille järjestettiin 9.12.2018 tatamilla ja Tapanilan nuorisotalolla. Aamupäivän aikana ryhmäydyttiin ja suunnattiin katsetta kohti kilpailuvuotta 2019.

Samana päivänä oli aikuisten vyökoeleiri ja kyu-vyökokeet. Ensimmäistä kertaa toteutettu harjoitus + vyökoe toimi hyvin ja sitä tullaan jatkamaan tulevina kausina.

Joulutauolla kata- ja kumitekilpailijamme ovat työstäneet vuosisuunitelmia ja leireilleet aktiivisesti sekä omalla salilla että Turussa. Omalla salilla järjestetään useita pienimuotoisia leiripäiviä kilpavalmentajiemme toimesta joululoman aikana. Kilpailukausi käynnistyy jo tammikuun toisella viikolla kotikisoilla. 

Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti. Uusi vuosi on aivan ovella ja on aika katsoa samanaikaisesti taaksepäin ja tulevaan vuoteen.

2018 on ollut monella mittarilla erittäin onnistunut ja työntäyteinen Erän Karatessa.

  • Ohjattuja harjoituksia on ollut noin 1.000!!
  • Koululaisten leirejä on järjestetty 3 viikkoa
  • Aikuisille on tarjottu leirejä 3
  • Vyökokeita on pidetty useita ja uusia daneja on seuraan tullut useita (wadossa ja shotokanissa)
  • Kilpailijamme ovat menestyneet mainiosti ja mm. SM-kilpailujen paras seura oli Erä!
  • Ohjaajamme ovat kouluttautuneet: tammikuussa pidimme hätä EA-koulutuksen. Uusia ohjaajia on koulutettu elokuussa, Soveltavan karate ohjaajat ovat kouluttautuneet Pajulahdessa, kaksi ohjaajaa valmistui ammattivalmentaja -tutkintoon Vierumäeltä ja kolmas valmistui 2. tason ohjaajakoulutuksesta Pajulahdesta
  • Myclubin mukaan jäseniä on 374 ja ohjaajia sekä apuohjaajia 58

Kiitos Sinulle tästä vuodesta ja menestystä tulevaan vuoteen!


Takaisin